Leijonat kohtasi USA:n maanantain iltapäiväpelissä ja venytteli USA:n verkkoa oikein urakalla iskien taululle lukemat 6-2.
Hallitsevasta maailmanmestarista ei ollut Leijonille vastusta. Leijonien tehot olivat USA:lle aivan liikaan ja loppulukemat olivat varsin selvät 6-2.
Varsinkin ensimmäinen erä meni vakuuttavasti Leijonien komennossa ja tauolle mentiin lukemissa 3-1. Toisessa erässä Leijonien peliin tuli huolimattomuutta, mutta ilmassa oli myös ratkaisun makua, kun kahden erän jälkeen peli olikin jo 5-1. Kolmas erä oli pitkälti pelailua, mutta USA sai hetkellistä lisävoimaa 5-2-kavennuksesta, joka syntyi ylivoimalla. Kauaa ei kuitenkaan kestänyt, kun Anton Lundell iski ottelun loppulukemat päästäen loputkin ilmat USA:n joukkueesta pihalle.
Leijonille jäi varsinkin kiekollisen huolellisuuden suhteen parannettavaa ja USA:n maalivahtipeli oli heikoilla kantimilla. Silti nämäkään seikat eivät muuta sitä, että Leijonilta nähtiin varsin vakuuttava esitys näiden MM-kisojen ensimmäisessä kohtaamisessa ison kiekkomaan kanssa.
Leijonien tehokkain pelaaja oli pistein 2+1 Lenni Hämeenaho, jolta onkin odotettu tehoja kisojen ensimmäisissä peleissä.
Leijonien ohjelmassa on seuraavaksi kaksi välipäivää, kun ottelu Latviaa vastaan käydään vasta torstaina.
Leijonat ei jättänyt USA:lle mitään mahdollisuuksia:
Tsekkaa myös: Tässä USA:n joukkue vuoden 2026 jääkiekon MM-kisoihin!