Suomen joukkue ja valmennus MM-kisoissa

mm-kisat 2026 leijonat

Suomi on vuoden 2022 maailmanmestari ja vuoden 2021 kisojen hopeamitalisti, mutta Jukka Jalosen aikakausi Leijonien päävalmentajana päättyi kahteen perättäiseen pettymykseen, kun noutaja tuli puolivälierissä sekä vuonna 2023 että vuonna 2024. Suunta ei muuttunut vielä Antti Pennasen ensimmäisissä kisoissa, sillä matka päättyi puolivälieriin myös kevään 2025 kisoissa. Nyt Leijonilla on siis korkea aika näyttää, että Suomi kuuluu edelleen kärkimaiden joukkoon.

Paljon kuitenkin määrittää se, millaisen joukkueen Suomi saa jalkeille MM-kisoihin. Pelaajamateriaali ei tunnetusti ole maailman laadukkain saati syvin, joten Pennasen täytyy onnistua tuomaan joukkueelleen kilpailuetua pelillisin keinoin.

Suomi pääsee vuoden 2026 MM-kisoissa pelaamaan jo alkulohkovaiheessa todella kovia pelejä, koska Leijonien kanssa samassa lohkossa ovat muun muassa viime kevään finalistit Yhdysvallat ja Sveitsi.

Päivitämme tälle sivulle tuoreimmat tiedot Leijonien joukkueesta.

Alla nähtävissä Leijonien viime kisojen joukkue. Vuoden 2026 joukkue päivitetään sivuillemme heti, kun se julkaistaan.

MM-kisat 2025 – Suomen joukkue

Maalivahdit:
31 Justus Annunen, Nashville Predators, NHL
33 Emil Larmi, Växjö Lakers HC, SHL
74 Juuse Saros, Nashville Predators, NHL

Puolustajat:
2 Rasmus Rissanen, Linköping HC, SHL
4 Mikko Lehtonen, Zürich Lions, NLA
6 Tony Sund, HIFK Helsinki
18 Vili Saarijärvi, SCL Tigers, NLA
23 Nikolas Matinpalo, Ottawa Senators, NHL
37 Atro Leppänen, Sport Vaasa
42 Robin Salo, Malmö Redhawks, SHL
50 Mikael Seppälä, HV71, SHL

Hyökkääjät:
13 Mikael Ruohomaa, Frölunda HC, SHL
15 Lenni Hämeenaho, Ässät Pori
19 Waltteri Merelä, SC Bern, NLA
20 Eeli Tolvanen, Seattle Kraken, NHL
21 Patrik Puistola, Örebro HK, SHL
24 Hannes Björninen, Örebro HK, SHL
25 Joona Ikonen, Malmö Redhawks, SHL
29 Ahti Oksanen, Lausanne HC, NLA
41 Jan-Mikael Järvinen, Ässät Pori
47 Eemil Erholtz, Ässät Pori
61 Juuso Pärssinen, New York Rangers, NHL
82 Harri Pesonen, SCL Tigers, NLA
86 Teuvo Teräväinen, Chicago Blackhawks, NHL
91 Juho Lammikko, Zürich Lions, NLA

Päävalmentaja
Antti Pennanen

Apuvalmentajat
Mikko Manner
Jussi Tapola

Maalivahtivalmentaja
Aki Näykki