Kanada johti päätöserässä 6-1 – Itävalta teki MM-kisahistorian absurdeimman nousun

Itävalta

Kanada ja Itävalta tarjosivat tiistai-iltaan jäätävän ottelun, sillä varsinainen peliaika päättyi numeroihin 6-6.

Kanadan piti marssia selvään voittoon ja siltä se myös näytti, kun Kanada paineli toisessa erässä jo 6-1-johtoon. Sitten tapahtui jotain todella maagista, kun Itävallan käsittämätön kiri käynnistyi. Maa alkoi nöyryyttämään suurinta mestarisuosikkia tavalla, joka hakee vertaistaan MM-kisojen historiassa.

Itävalta osui heti erän alkupuolella kahdesti, mutta kukaan tuskin vieläkään herätteli toiveita ihmestään. Sellainen kuitenkin saatiin, sillä Itävallan maalitehtailu jatkui vielä kolmesti. Huiman kiri kruunu tuli viimeisellä minuutilla, kun Marco Rossi iski 6-6-tasoitusmaalin.

Mainos:

Kanada ryhdistäytyi jatkoajalle, joten Itävallan haaveet voitosta katkesivat lyhyeen. Jatkoaikaa ei ehditty pelaamaan kuin 15 sekuntia, kun John Tavares laukoi Kanadalle 7-6-voiton.

Itävalta nöyryytti Kanadaa tavalla, jollaista ei ole nähty