Jukka Jalonen nimesi Leijonien ensimmäisen MM-leiriryhmän – mukana neljä ensikertalaista

Jukka Jalonen Leijonat

Leijonat-luotsi Jukka Jalonen on nimennyt ensimmäisen MM-kisoihin tähtäävän leiriryhmän. Mukaan mahtui myös debytantteja.

Jalosen ryhmästä löytyy mielenkiintoisia nimiä, sillä esimerkiksi Jukurien 17-vuotias hyökkääjä Konsta Helenius pääsee tekemään leijonadebyyttinsä A-maajoukkueessa.

– Olemme sopineet, että viimeistään kahden viikon jälkeen katsomme, jatkaako hän edelleen A-maajoukkueen mukana vai liittyykö hän MM-kotikisoihin valmistautuvien alle 18-vuotiaiden Pikkuleijonien matkaan, GM Jere Lehtinen sanoi Leijonien tiedotteessa.

Mainos:

Muita debytantteja joukkueessa ovat Jukurien maalivahti Markus Ruusu, Ässien puolustaja Aleksi Matinmikko ja TPS:n hyökkääjä Viljami Marjala.

Ryhmä kokoontuu yhteen 7. huhtikuuta ja leiritys pidetään Latviassa. Leiriviikon päätteeksi Suomi ja Latvia pelaavat Riga Arenassa kaksi ottelua. Ensimmäinen otteluista pelataan keskiviikkona 10.4. klo 19.30 ja toinen torstaina 11.4. klo 19.30.

Leijonat: Ensimmäinen MM-leiriryhmä 2024

Maalivahdit:

Lassi Lehtinen, MoDo Hockey, SHL

Markus Ruusu, Jukurit Mikkeli

Puolustajat:

Oliwer Kaski, HV71, SHL

Otto Latvala, Ilves Tampere

Atro Leppänen, Sport, Vaasa

Aleksi Matinmikko, Ässät Pori

Juuso Riikola, SCL Tigers, NLA

Axel Rindell, Timrå IK, SHL

Rasmus Rissanen, Örebro HK, SHL

Vili Saarijärvi, SCL Tigers, NLA

Tobias Winberg, JYP Jyväskylä

Hyökkääjät:

Hannes Björninen, Örebro HK, SHL

Eemil Erholtz, Ässät Pori

Konsta Helenius, Jukurit Mikkeli

Pekka Jormakka, Jukurit Mikkeli

Janne Kuokkanen, Malmö Redhawks, SHL

Joona Luoto, SC Bern, NLA

Viljami Marjala, TPS Turku

Julius Mattila, Lukko Rauma

Saku Mäenalanen, SCL Tigers, NLA

Markus Nurmi, TPS Turku

Ahti Oksanen, IK Oskarshamn, SHL

Lauri Pajuniemi, Malmö Redhawks, SHL

Patrik Puistola, Jukurit Mikkeli

Sampo Ranta, MoDo Hockey, SHL

Sebastian Repo, Lukko Rauma