Expressen: Markus Nurmi jatkaa uraansa Luulajan paidassa

Markus Nurmi Liigapörssi

Ruotsalainen Expressen tietää kertoa, että TPS:ää edustava Markus Nurmi siirtyy ensi kaudesta alkaen SHL-joukkue Luulajan riveihin.

Expressenin tietojen mukaan Nurmi on aktivoinut TPS-sopimukseensa sisältyvän ulkomaanoption. Nurmen sopimus TPS:n kanssa olisi ulottunut kauteen 2025-26 asti.

Tällä kaudella 25-vuotias hyökkääjä pelasi TPS:n riveissä 56 runkosarjan ottelua tehoin 14+19=33. Pudotuspelien yhdeksästä ottelusta saldona oli kahdeksan pistettä (5+3).

Mainos:

Mies on pelannut koko uransa TPS:n paidassa lukuunottamatta kautta 2022-2023, jolloin hän käväisi Pohjois-Amerikan puolella AHL-seura Milwaukee Admiralsissa.

Nurmi pelaa tällä viikolla Leijonien riveissä Tshekin EHT-turnauksessa ja on sen myötä yhä jahtaamassa paikkaa MM-kisajoukkueeseen.