Dallas Starsin Miro Heiskanen teki huikaisevaa seurahistoriaa

Miro Heiskanen miro heiskaselle NHL

Dallas Starsin Miro Heiskanen teki seurahistoriaa, sillä suomalaisesta tuli eniten pudotuspeleissä yhden kauden aikana tehopisteitä kerännyt puolustaja Dallasin historiassa.

Miro Heiskanen on koonnut nyt 13 ottelussa yhteensä 16 tehopistettä. Aikaisempi ennätys oli vuodelta 1981, jolloin joukkueen nimi oli vielä Minnesota North Stars. Tuolloin Craig Hartsburg keräsi 18 ottelussa 15 tehopistettä.

Suomalaispuolustaja on ollut tehojensa lisäksi ylivoimaisesti näkyvin pelaaja ottelusarjassa Coloradoa vastaan. Dallasin pelaajista eniten pudotuspeleissä vastuuta kerännyt Heiskanen on aiheuttanut omalla liikkeellään ja taidoillaan sellaisia ongelmia Coloradolle, että ottelusarja on Starsin hyväksi jo voitoin 3-1.

Mainos:

Viimeisen näytös nähtiin sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä, kun Dallas voitti värikkäiden vaiheiden jälkeen 5-4. Näin ollen ottelusarja on ensimmäistä kertaa katkolla maanantain ja tiistain välisenä yönä, kun joukkueet kohtaavat viidennen kerran.

Lue myös: Ässät hankki New Jersey Devilsin Nick Merkleyn lainasopimuksella