Miro Heiskanen hurjassa iskussa – tehtaili voittomaalin Anaheimia vastaan

Miro Heiskanen Anaheim-Dallas

Dallas Starsin Miro Heiskanen valittiin ykköstähdeksi, kun Dallas Stars kohtasi torstain NHL-kierroksella vieraskaukalossa Anaheim Ducksin.

Troy Terry vei Anaheimin johtoon avauserässä, mutta Dallasin tasoitusmaali näki päivänvalon ottelun puolivälissä: Joe Pavelski vapautti napakalla syötöllään Roope Hintzin läpiajoon, eikä tämä paikastaan erehtynyt.

Toisen erän lopulla Joe Pavelski ohjasi Miro Heiskasen laukauksen ylivoimalla sisään vieden Starsin 2-1-johtoon. Päätöserän alussa Ducks tuli jälleen rinnalle, kun 18-vuotias ruotsalaishyökkääjä Leo Carlsson niittasi NHL-uransa avausosuman.

Mainos:

Ilta oli kuitenkin Dallas Starsin – ja ennen kaikkea Heiskasen. Suomalaispuolustaja toi kiekon väkevästi alueelle, kiersi maalin kulmalle ja yritti syöttöä. Tämä passi ei löytänyt alkuperäistä kohdettaan, mutta onni oli puolella, sillä pikkumusta kimposi Ducks-puolustuksesta suoraan maaliin.

Tämä osuma oli myös ottelun voittomaali, sillä Stars poistui paikalta 3-2-voiton kera. Heiskasen tehot olivat 1+2 ja hänet valittiin ottelun ykköstähdeksi.

Miro Heiskanen vastasi 3-2-voittomaalista:

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen Dallas Starsin X-tilillä.