Suomi voittaa naisissa maailman mestaruuden – vaan eipäs voitakaan

Naisleijonien kentälliset Naisleijonat naisten mm-kisat naisleijonien kapteenisto

Tänä perjantaina astumme aikakoneeseen ja palaamme ajassa noin 1,5 vuotta taaksepäin. Hetkeen, jolloin Suomen naisten maajoukkue, Naisleijonat, pääsi juhlimaan hetkeksi maailmanmestaruutta.

Helsingissä järjestetyt naisten MM-kisat olivat monella tapaa historiallinen ja upea tapahtuma. Kotikisoissa Naisleijonat onnistuivat raivaamaan tiensä finaaliin asti, jossa vastaan asettui Yhdysvallat.

Ottelu oli tasainen. USA meni ottelussa 1-0 -johtoon, mutta Suomi kampesi itsensä tasoihin toisen erän lopulla.

Mainos:

Lukemista 1-1 edettiin jatkoajalle. Jenni Hiirikoski nousi puolustajan tontilta kiekon kanssa Yhdysvaltojen alueelle ja laukoi kiekon kohti maalia. Petra Nieminen pääsi ensimmäisenä käsiksi irtokiekkoon ja laukoi kiekon maaliin. Tämän seurauksena Naisleijonat pääsivät juhlimaan maailmanmestaruutta – mutta vain hetkeksi.

Maalia lähdettiin tarkastelemaan videolta ja lopulta maali hylättiin maalivahdin estämisen takia. Näin suomalaiset jo juhlinnan aloittaneet pelaajat joutuivat etsimään varusteitaan jäältä ja ottelu jatkui. Lopulta Yhdysvallat voitti ottelun voittolaukauskilpailun jälkeen.

Videolta suolaa haavoihin – katso kun Naisleijonat pääsee maistamaan maailmanmestaruutta hetkeksi:

Jos video ei näy laitteellasi, voit katsoa sen Youtubesta.

Lue myös: NHL:n virallinen tili jakoi Naisleijonien Emma Nuutisen taidonnäytteen