NHL:ssä nähtiin hurjat myllyt – kaikki kenttäpelaajat lähtivät tappelemaan suoraan aloituksesta

NHL

New York Rangersin ja New Jersey Devilsin välinen NHL-ottelu sai erikoisen alun, kun kaikki kenttäpelaajat tappelivat suoraan aloituksesta.

Ottelua oli ehditty pelaamaan vain kaksi sekuntia, kun jäällä nähtiin viisi tanssiparia. Pääosassa olivat tietysti Rangersin Matt Rempe sekä Devilsin Kurtis MacDermid, jotka kuuluvat raskaaseen sarjaan, mitä tulee tappeluihin. Viime ottelussa Rempe ei vastannut kutsuun, mutta nyt oli pakko, koska kaikkien tiedossa oli se, miten Rempe ajoi viime ottelun aikana Devils-pakki Jonas Siegenthalerin pystyyn.

Kukaan tuskin osasi kuitenkaan odottaa, että tappeluihin osallistuvat myös kaikki muut jäällä olleet pelaajat. Tuomaristo ei tästä nujakasta pitänyt, vaan molemmilta lähetettiin neljä pelaajaa suoraan suihkun puolelle. Esimerkiksi molempien puolustuksesta lähti kaksi nimeä, joten koko peli vedettiin molemmissa leireissä neljällä puolustajalla.

Mainos:

Rangers voitti taiston lopulta kotikaukalossa numeroin 4-3.

NHL:ssä lähdettiin myllyttämään kaikkien kenttäpelaajien voimin suoraan aloituksesta