NHL-pelaajat tulossa innoissaan MM-kisoihin – Jukka Jalonen avasi tilannetta

Jukka Jalonen Suomen maajoukkue Leijonat Jukka Jalonen nhl-pelaajat leijonat

NHL-pelaajat ovat jokavuotinen puheenaihe jääkiekon MM-kisojen ympärillä. Nyt Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen avasi sanaisen arkkunsa tämän kevään tilanteen osalta.

Jalonen ja Suomen maajoukkueen GM Jere Lehtinen palasivat viime perjantaina Pohjois-Amerikan reissulta, jonka aikana heillä oli mahdollisuus jutella useammankin NHL-pelaajan kanssa tulevista kisoista.

– Tavattiin 11 pelaajaa, ja ensi lauantaina lähdetään uudestaan. Ollaan taas viikko ja nähdään suunnilleen saman verran pelaajia, Jalonen kertoi Iltalehdelle.

Mainos:

Jalonen kertoo, että yleistasolla jäi sellainen tuntuma, että halukkutta leijonapaitaan löytyy.

– Henki NHL-pelaajien keskuudessa maajoukkuetta kohtaan on hyvä, mutta se ei vielä takaa mitään, päävalmentaja muistutti.

Positiivinen aspekti NHL-pelaajien mukanaololle on tänä keväänä se, että monilla on taskussaan pitkä sopimus, joten siitä syystä kieltäytymisiä ei tulla suurissa määrin näkemään.

Varjon MM-kisojen ylle luo kuitenkin tässä kohtaa jokin aivan muu kuin NHL-pelaajien mahdolliset kieltäytymiset, tai vastaavat asiat. Turnaus on nimittäin vaarassa peruuntua kokonaan maailmalla leviävän koronaviruksen vuoksi.

Seuraamme tilannetta ja tiedotamme, kun jotain uutta ilmenee.