Nuoret Leijonat jälleen voittoon – keskiviikkona kaatui Tshekki, onnistumisia laajalta rintamalta

Suomen kentälliset Nuorten Leijonien Nuoret Leijonat IIHF Suomi - Tshekki U20 MM-kisojen otteluohjelma Nuoret Leijonat Suomen kentälliset Leijonien puolivälierävastustaja Suomen kentälliset Leijonat Pikkuleijonat Leijonien kokoonpano USA - Suomi - Slovakia Nuoret Leijonat U20 Nuorten U20 MM-kisat

Nuoret Leijonat kaatoi Vierumäellä pelatussa toisessa harjoitusottelussa Tshekin. Tiistai-iltana Suomi kaatoi Sveitsin, joten alle 20-vuotiaiden maajoukkueen valmistautuminen kohti MM-kisoja sujuu tappioitta.

Suomi valmistautuu parhaillaan elokuussa pelattaviin Nuorten MM-kisoihin. Tiistai-iltana Suomi nappasi voiton Sveitsistä lukemin 2-1 ja keskiviikkona kaatui Tshekki.

Keskiviikon ottelusta muotoutui lopulta maali-iloittelu. Nuoret Leijonat aloitti maalitehtailun avaten maalihanat ensimmäisessä erässä. Ensimmäisestä maalista vastasi Roni Karvinen ja tauolle lähdettiin Suomen 1-0 -johdossa.

Mainos:

Toisessa erässä Suomi karkasi jo kolmen maalin johtoon, kun Kasper Puutio ja Roby Järventie iskivät maalit mieheen. Tshekki kavensi tilanteeksi 3-1 toisessa erässä Jiri Kulichin osumalla. Näistä lukemista lähdettiin viettämään toista erätaukoa.

Kasper Puutio osui toistamiseen kolmannessa erässä vieden Suomen jo 4-1 -johtoon. Tshekki tuli kuitenkin peliin mukaan kaventaen tilanteeksi 4-2. Brad Lambert iski Nuorille Leijonille viidennen maalin vieden Suomen uudestaan kolmen maalin johtoon, mutta Tshekki kavensi tilanteeksi 5-3 kolmannessa erässä Tomas Urbanin osumalla.

Tshekki tuli ottelussa vielä maalin päähän, kun Kulich iski joukkueelleen neljännen maalin. Tasoihin ei Tshekki kuitenkaan enää päässyt vaan Suomi nappasi jo toisen voittonsa Vierumäellä. Loppulukemat 6-4 kolmannessa erässä tyhjään maaliin viimeisteli Suomen Kalle Väisänen. Nuorten Leijonien maalilla keskiviikkona torjui Rasmus Korhonen.

Nuoret Leijonat kaatoi Tshekin – katso maalikooste

Jos twiitti ei näy laitteellasi voit katsoa sen suoraan Twitteristä.

Suomi pelaa keskiviikkona myös toisen ottelun. Kello 19:00 alkavassa ottelussa Nuorten Leijonien haastajaryhmä kohtaa Sveitsin.

Jos twiitti ei näy laitteellasi voit katsoa sen suoraan Twitteristä.