LS: Lukko kotiuttaa kovan vahvistuksen puolustukseensa rapakon takaa

Tarmo Reunanen

Länsi-Suomi uutisoi, että Rauman Lukko on hankkimassa kovan vahvistuksen takalinjoilleen. NHL:ssäkin käväissyt Tarmo Reunanen on tekemässä paluuta Liigaan ja Lukon paitaan.

Kaksi kautta Pohjois-Amerikassa viettänyt puolustaja Tarmo Reunanen on tekemässä paluuta Liigaan, kertoo Länsi-Suomi. Rauman Lukossa läpimurtonsa tehnyt TuTo-kasvatti on Länsi-Suomen tietojen mukaan tekemässä paluuta raumalaisseuraan.

Reunanen ehti piipahtaa kahden Pohjois-Amerikan vuoden aikana myös NHL:ssä, kun hän pääsi esiintymään New York Rangersin paidassa neljän ottelun ajan. Hän pääsi avaamaan myös pistetilinsä, kun neljään otteluun tilille kertyi yksi syöttöpiste.

Mainos:

Suomalaispuolustaja on pelannut urallaan 151 ottelua Liigan runkosarjassa iskien puolustajalle kunnioitettavat 50 (12+38) tehopistettä. Pudotuspelejä vyölle on kertynyt kuusi ja näissä Reunanen on nakuttanut tehot 1+4=5.

Jos video ei näy laitteellasi voit katsoa sen suoraan Youtubesta.