Tshekki julkaisi joukkueensa MM-kisoihin – mukana 13 viime kevään maailmanmestaria

David Pastrnak Tshekki (yleisöennätys)

Viime vuonna maailmanmestaruuden voittanut Tshekki saa peräti 13 mestarijoukkueen jäsentä mukaan puolustamaan mestaruutta.

Vuoden 2024 turnaus päättyi kisaisäntä Tshekin kultajuhliin ja tämän kevään MM-kisoihin mestaruutta puolustamaan saapuu valtaosa mestarijoukkueen rungosta. Mukana on peräti kolmetoista viime vuoden maailmanmestaria.

Tshekillä ei montaa NHL-vahvistusta ole mukana, mutta heistä peräti kaksi löytyy maalinsuulta, kun Utahin Karel Vejmelka ja Calgaryn Dan Vladar saapuivat kisoihin. Vejmelka oli mestarijoukkueessa kolmosvahtina, mutta saanee tällä kertaa ainakin aloittaa kisat vastuuvahdin roolissa.

Mainos:

Puolustus ei ole välttämättä kisojen nimivahvin, mutta vahva ja tasainen porukka Tshekin takalinjoilla kuitenkin partioi. Maailmanmestaruutta puolustamassa ovat Libor Hajek, Jakub Krejcik, Tomas Kundratek sekä David Spacek. Ainoa varsinainen NHL-pelaaja on Vancouverin Filip Hronek.

Hyökkäyksestä Tshekilllä löytyy kolme NHL-nimeä. Heistä Calgaryn Adam Klapka ja Bostonin Jakob Lauko eivät toki ole mitään tähtinimiä. Sokerina pohjalta löytyy kuitenkin Bostonin tähtihyökkääjä David Pastrnak, joka tähditti Tshekkiä myös viime kevään kisoissa.

Pastrnakin ohella toista perättäistä kultaa jahtaavat ikinuori Roman Cervenka sekä Ondrej Beranek, Jakub Flek, Jachym Kondelik, Lukas Sedlak, Matej Stransky ja Daniel Vozenilek.

Tshekki pelaa Herningin lohkossa ja aloittaa taipaleensa perjantaina 9. toukokuuta, jolloin vastaan asettuu viime kevään finaaliuusinnassa Sveitsi.

Tshekki puolustaa viime kevään maailmanmestaruutta tällä joukkueella:

Maalivahdit
Josef Korenar Sparta Praha
Karel Vejmelka Utah Hockey Club
Dan Vladar Calgary Flames

Puolustajat
Daniel Gazda Ilves
Libor Hajek Dynamo Pardubice
Filip Hronek Vancouver Canucks
Jakub Krejcík Sparta Praha
Tomas Kundratek Ocelar Trinec
Filip Pyrochta Mlaba Boleslav
David Spacek Iowa Wild
Jirí Tichacek Rytiri Kladno

Hyökkääjät
Roman Cervenka Dynamo Pardubice
Ondrej Beranek Energie Karlovy Vary
Jakub Flek Kometa Brno
Adam Klapka Calgary Flames
Petr Kodytek HIFK
Jachym Kondelík Dynamo Pardubice
Jakub Lauko Boston Bruins
David Pastrnak Boston Bruins
Lukas Sedlak Dynamo Pardubice
Michael Spacek Sparta Praha
Matej Stransky Davos
Daniel Vozenilek EV Zug
Filip Zadina Davos

Tsekkaa myös: Kanada kasaa hirmuista MM-joukkuetta – Sidney Crosby ja Nathan MacKinnon liittyvät kivikovaan nippuun