Victor Hedman muisteli MM-kultaa – ”Yksi elämäni hienoimmista hetkistä”

Victor Hedman tre kronor ruotsi

Tampa Bay Lightningin ruotsalaispuolustaja Victor Hedman, 29, istui alas IIHF:n verkkosivujen haastattelussa ja muisteli maajoukkueuraansa.

Hedman debytoi MM-kisoissa vuonna 2010, ja hän myöntää jännitäneensä todella paljon.

− En muista debyytistäni varmaan mitään. Mutta se on aina etuoikeus edustaa omaa maataan. Parhaiten muistan tuosta turnauksesta sen, että voitimme pronssia, Hedman sanoi.

Mainos:

Toistamiseen Hedman edusti Tre Kronoria kevään 2012 MM-kotikisoissa, josta tuloksena oli pettymys, sillä Ruotsi putosi jo puolivälierissä. Viisi vuotta myöhemmin oli luvassa kuitenkin unelmien täyttymys: Kölnin kisoissa 2017 Ruotsi nimittäin voitti MM-kultaa.

− Se oli yksi elämäni hienoimmista hetkistä – ja vastaanotto Ruotsissa oli uskomaton. Olen erittäin ylpeä siitä, mistä olen kotoisin, Hedman jatkoi.

Kultafinaalissa Hedman onnistui myös maalinteossa.

− Pystyn sanomaan, että tein maalin MM-finaalissa, se on aika siistiä, puolustaja tunnelmoi.