Päävalmentaja Antti Pennanen perkasi Tshekki -ottelua: ”Osan pelaajista on ymmärrettävä, että nämä ovat aika kovia pelejä”

Suomi - Sveitsi Suomen kentälliset Nuoret Leijonat Nuorten Leijonien kentälliset Nuoret Leijonat Antti Pennanen

Suomen alle 20-vuotiaita vielä meneillään olevissa Nuorten MM-kisoissa luotsaava Antti Pennanen ruoti Suomen esitystä Tshekkiä vastaan.

Nuoret Leijonat kaatoi torstai-iltana Tshekin Nuorten MM-kisoissa. Suomen päävalmentajana vielä tämän turnauksen ajan toimiva Antti Pennanen purki Tshekki -ottelun atomeiksi Suomen jääkiekkoliiton haastattelussa.

– Hankala peli molemmille joukkueille, mutta parannamme koko ajan. On hyvä saada kokemus myös siitä, että olemme vähän ahtaalla ja hankaluuksissa, Pennanen kertoi.

Mainos:

Ottelu alkoi Edmontonissa paikallista aikaa kello 12:00 ja Pennasen mielestä aikainen aloitusaika näkyi myös kaukalossa.

– Näki koko ajan, että on aamupeli ja pelaajilla fyysisesti hankalaa. Silti he jaksoivat puristaa ja mennä päälle. Oli sinnikäs suoritus, olisi ollut helppo luovuttaakin, Pennanen muotoili.

Antti Pennanen ei ollut aivan tyytyväinen joukkueen panokseen Tshekki -ottelussa ja myönsi, että Suomen joukkueella on vielä paljonkin parannettavaa tulevissa koitoksissa.

– Siellä on paljonkin asioita. Osan pelaajista on ymmärrettävä, että nämä ovat aika kovia pelejä. Lisäksi meillä on pelissämme rakenteellisia asioita, joita pitää parantaa. Tänään saimme silmillemme aika montakin asiaa, emme olleet parhaimmillamme.

Nuorten Leijonien turnaus jatkuu sunnuntai-iltana kello 21:00 Suomen aikaa, eli luvassa on jälleen iltapäiväottelu. Suomea vastaan kolmannessa ottelussa luistelee Slovakia.