Ruotsin ykkösvahti Filip Gustavsson joutui yllättävään tilanteeseen – varusteet jämähtivät tulliin

Filip Gustavsson Ruotsi

Ruotsin MM-joukkueen ykkösvahti Filip Gustavsson on joutunut pelaamaan vierailla varusteilla, koska hänen omansa jämähtivät tulliin.

Ruotsin MM-joukkueeseen ykkösvahti Filip Gustavssonille ilmeni yllättäviä ongelmia, kun hän saapui turnaukseen. Hänen varusteensa ovat näet jämähtäneet Tshekin tullivirkailijoiden hoteisiin.

Minnesota Wildin maalivahti pelasi Ruotsin kahdessa ensimmäisessä alkusarjan ottelussa, mutta joutunut pelaamaan niissä vierailla varusteilla.

Mainos:

– Tshekillä tuntuu olevan ankarimmat tullit missään. En ole saanut mitään tavaroitani tänne, Gustavsson kertoi ruotsalaislehti Expressenille.

Gustavssonin mukaan varusteet ovat maanneet tullissa jo muutaman päivän ajan. Viikonloppuna asema oli kiinni, joten asia ei tuolloin edennyt millään lailla.

Saadakseen varusteensa Gustavssonin pitäisi maksaa tullimaksu, mutta Tshekin viranomaisilta ei ole hänen mukaansa tullut mitään informaatiota, millä tavalla sen voisi suorittaa.

Eniten hän kertoo kaipaavansa varta vasten maaotteluita varten maalattua maskiaan.

– Olen todella innoissani siitä. Se on hyvin henkilökohtainen. Se on se, minkä haluaisin kaikista eniten, Gustavsson sanoi.

Lue myös: USA:lle paha takaisku – ykkösvahti Alex Lyon jättää kisat kesken loukkaantumisen vuoksi