Leijonien tulevaisuuden miehityksestä lisätietoa – Jere Lehtinen ja Mika Kortelainen jatkavat pesteissään

Jere Lehtinen Leijonien Olympiajoukkue

Päävalmentaja Antti Pennasen valtakausi Leijonissa alkaa tulevan kevään MM-kisojen jälkeen, mutta jo nyt saatiin tietoa muun henkilöstön ryhmityksestä.

Jääkiekkoliitto tiedotti maanantaina, että Leijonien General Managerina jatkaa Jere Lehtinen. Myös joukkueenjohtaja Mika Kortelainen ja huoltopäällikkö Riku Koivunen jatkavat tehtävissään päävalmentajavaihdoksen jälkeen.

Pennasen apuvalmentajista puolestaan saadaan viimeinen varmuus vasta tulevana kesänä.

Mainos:

– Taustaryhmän kokoamista auttaa se, että Antti tuntee maajoukkuetoiminnan ja tietää, minkälaisen kokonaisuuden hän haluaa ympärilleen Leijoniin. Siitäkin on varmasti apua, että mukana on myös meitä Jukan ryhmään kuuluneita. Näin tietoa ja toimivia käytäntöjä saadaan siirrettyä eteenpäin, vaikka osa johtoryhmästä vaihtuisikin, GM Lehtinen kommentoi Leijonien tiedotteessa.

Jukka Jalosen menestyksekäs aikakausi maajoukkueen päävalmentajana huipentuu Tshekissä toukokuussa pelattaviin MM-kisoihin.