Jokerit valmistautuu KHL-kauteen epätietoisuuden verhon alla

Ässät Jokerit Jari Kurri

Helsingin Jokerit valmistautuu parhaillaan KHL-kauteen, jonka on määrä käynnistyä jo 3. syyskuuta vierasottelulla Dinamo Minskiä vastaan.

Koronaviruksesta johtuen kauden yllä leijuu kuitenkin enemmän kysymysmerkkejä kuin varmoja vastauksia.

Minskistä Jokerien on tarkoitus matkustaa pelaamaan Dinamo Riikaa vastaan – ja ensimmäinen kotipeli on ohjelmassa 9. syyskuuta Neftehimikiä vastaan.

Karanteenirajoitukset kuitenkin tekevät Jokerien kotipelien pelaamisen lähes mahdottomaksi, eikä narrilauma itsekään voi mennä ja tulla, miten tahtoo. Mahdollista väliaikaista muuttoa esimerkiksi Pietariin onkin väläytelty pitkin kesää.

Päävalmentaja Lauri Marjamäki ei ole antanut epätavallisen tilanteen vaikuttaa.

– En ole hirveästi korvaa lotkauttanut. Uskon, että olemme ammattimaisissa käsissä, oli tilanne mikä tahansa, Marjamäki kommentoi MTV Urheilulle.

Jokerit on satsannut hygieniaan, ja harjoitusviikkojen alussa ulkomaalaiset pelaajat olivat omissa pukukopeissaan.

– Olemme pystyneet elämään hyvinkin normaalia arkea. Häiriötekijöitä on ollut vähän.

Oman varjonsa luo myös Valko-Venäjän varsin rauhaton poliittinen tilanne.

– Korona ei taida olla Valko-Venäjällä se isoin ongelma. Ne ovat sellaisia poliittisia juttuja, ei siihen kannata urheilua sotkea, Marjamäki totesi MTV:lle.