Liiga-HPK ja Mestis-FPS solmivat pitkän yhteistyösopimuksen

HPK FPS liiga mestis hockey night

Liigassa pelaava HPK ja Mestikseen noussut FPS ovat tehneet pitkän, ainakin kevääseen 2023 saakka jatkuvan yhteistyösopimuksen.

Sopimus on voimassa kuitenkin vain, mikäli forssalaiset pelaavat Mestistä. Hämeenlinnassa kuitenkin uskotaan uuden yhteistyökumppanin tekemiseen.

– Heti ensimmäisistä keskusteluista lähtien kävi selväksi, että FPS:llä on vahva tahtotila viedä Forssa takaisin uskottavaksi Mestis-organisaatioksi ja kehittää toimintaa pitkäjänteisesti. Tämä antaa meille tulevaisuuteen erittäin hyvät yhteistyömahdollisuudet. Meillä on vahva usko, että FPS tulee onnistumaan tässä hankkeessa, HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen sanoi tiedotteessa.

Mainos:

Forssan Palloseura ry:n puheenjohtaja Juha-Matti Vuorela puolestaan näkee tuoreen sopimuksen kulmakiveksi kokonaisvaltaisen tuen.

– Meidän puoleltamme kaikkein vahvin asia sopimuksen syntymisen kannalta oli tuen kokonaisvaltaisuus. Sopimuksen ansiosta saamme tukea, pelaajiston ja valmennuksen puolelle, kuin myös seuran hallinnolliselle osa-alueelle. Tässä asiassa olemme olleet yhteisymmärryksessä koko ajan. Myös sopimuksen monivuotisuus oli meille iso asia. Löysimme HPK:sta kumppanin, joka haluaa olla meidän kanssamme pitkään.

Lue myös: Mestis päätyi radikaaliin sarjauudistukseen – ”Ei urheilullisesti optimaalisin”