Mikkelin Jukurit laajentaa liiketoimintaansa – osti Hotelli Uusikuun

Jukurit Olli Jokinen

Mikkelin Jukurit laajentaa liiketoimintaansa myös jääkiekon ulkopuolelle, sillä seura osti paikallisen Hotelli Uusikuun liiketoiminnan.

Jukurit lähtee mukaan hotellitoimintaan, sillä seura osti Mikkelissä sijaitsevan Hotelli Uusikuun Etelä-Savon Koulutus Oy:ltä. Hotellitoiminta siirtyy Jukureille 1. heinäkuuta alkaen.

– Kuten olemme aiemmin todenneet, niin etenkin suhteellisen pienillä talousalueilla operoivien Liiga-seurojen on oltava kaikissa toimissaan poikkeuksellisen kustannustehokkaita ja samalla etsittävä tulonlähteitä varsinaisen urheiluliiketoiminnan ulkopuolelta. Olemme innoissamme tästä uudesta aluevaltauksesta ja sen tuomista kasvumahdollisuuksista. Meillä on nyt mahdollisuus palvella nykyisiä ja uusia asiakkaitamme entistä monipuolisemmin ja kattavammin, toteaa Jukurit HC Oy:n pääomistaja ja hallituksen jäsen Heikki Viitikko toteaa tiedotteessa.

Mainos:

Hotelli Uusikuu sijaitsee 1,5 kilometrin päässä Mikkelin Torilta. Puolestaan Jukureiden kotiareenalle on matkaa noin kilometri. Hotellissa on yhteensä 49 huonetta.

Liiga-seura on kaavaillut laajentavansa hotellin palveluita ja esimerkiksi aamiaispalvelu on suunnitelmissa.

Lue myös: Aleksander Barkov uudessa tilanteessa – ”On jo aikakin oppia asumaan yksin”