Naisleijonat voitti pronssia rankkaritrillerin päätteeksi – Sanni Ahola teki jäätävän gamesaverin jatkoajalla

Sanni Ahola Naisleijonat

Naisleijonien kolmen vuoden mitaliton putki katkesi, kun maalivahti Sanni Ahola johdatti Suomen voittoon pronssiottelussa.

Naisleijonat palasi mitalikantaan naisten MM-kisoissa kolmen vuoden tauon jälkeen, kun Tshekki kaatui pronssiottelussa rankkarikisan jälkeen maalein 3-2.

Suomi vei varsinaista peliaikaa, mutta ei kovasta hallinnasta huolimatta saanut kahta maalia enempää aikaan. Tshekki roikkui pelissä mukana erikoistilannepelaamisen ansiosta. Tshekki teki molemmat maalinsa ylivoimalla.

Mainos:

Jatkoajalla Tshekki sai Suomen kovaan ahdinkoon, mutta maalivahti Sanni Ahola nousi huimalla tavalla esiin pelastaen monta vaarallista tilannetta. Tshekki pääsi kertaalleen jo todella lähelle maalia jatkoajalla, mutta Ahola teki todellisen gamesaverin. Kiekko oli jo nostettu hänen ylitseen maalia kohti, mutta Ahola onnistui tekemään aivan huikean refleksitorjunnan ja pelasti lähestulkoon varmalta maalilta näyttäneen tilanteen.

Rankkarikisassa Ahola oli myös Suomen ehdoton hahmo. Kertaalleen hänet onnistuttiin ohittamaan, mutta neljälle muulle vetäjälle Ahola ei antanut mitään palaa. Kun Michelle Karvinen onnistui ensimmäisellä ja Petra Nieminen kolmannella kierroksella, niin Naisleijonien pronssijuhlat käynnistyivät viidennen kierroksen puolivälissä.

Katso myös: Pelottava tilanne NHL:ssä – Capitals-pakki Nick Jensen lensi rajusti laitaa päin ja vietiin paareilla pois jäältä