NHL suunnittelee laajaa testausjärjestelmää kauden jatkuessa

nhl koronavirus paluu KHL

NHL on jatkamassa kauttaan – se on jo lähes varma asia. Kauden jatkumisen ympärille ollaan kasaamassa laajaa testausjärjestelmää.

Kyseessä olisi todella massiivinen operaatio, sillä jokainen pelaaja testattaisiin päivittäin.

– Käytössä tulee olemaan säännöllinen testausjärjestelmä, jossa pelaajat testataan jokaisena aamuna. Tulokset saadaan ennen kuin pelaaja jättää hotellihuoneensa seuraavana aamuna, NHL:n varakomissaari Bill Daley sanoi.

Mainos:

– Tällä tavoin tiedämme ajoissa, täytyykö pelaajan asettaa itsensä karanteeniin. Se on kallista, mutta näemme sen välttämättömyytenä, mikäli jatkamme pelejä.

TSN on myös saanut lisätietoa kauden jatkumisen askelmerkeistä. Kanadalaismedian mukaan 24 joukkueen pudotuspelien isännäksi on vahvimmin ehdolla Las Vegas. Peli alkaisivat aikaisintaan elokuussa, sillä harjoitusleirejä ei saatane käyntiin ennen heinäkuun 10. päivää – ja tämän jälkeen seuroille ollaan antamassa kolme viikkoa valmistautua kauteen.