Maalin Tshekin verkkoon iskenyt Kasper Puutio: ”Tärkeintä, että päästiin pelaamaan rakasta lajiamme ja otettiin lopuksi voitto”

Kasper Puutio

Nuoret Leijonat onnistui kaatamaan Tshekin torstaina voittolaukausten jälkeen. Suomen puolustaja Kasper Puutio oli tyytyväinen joukkueen nappaamaan voittoon.

Nuoret Leijonat kaatoi Tshekin torstaina voittolaukauksille venyneessä ottelussa. Suomi tuli kahden maalin takaa rinnalle ja ohi, mutta Tshekki tasoitti ottelun kolmannen erän loppupuolella.

Suomelle yhden maalin ottelussa ja kaksi maalia turnauksessa iskenyt puolustaja Kasper Puutio antoi kunniaa kovalle vastustajalle Suomen jääkiekkoliiton sivuilla haastattelussa.

Mainos:

– Tshekki oli tosi hyvä, se antoi hyvän vastuksen ja pelasi kovaa. Tämä oli hyvä kokemus meille. Nyt pitää kerätä energiaa ja kääntää katseet kohti seuraavaa peliä. Nautitaan päivä kerrallaan, Puutio kertoi.

Puution mukaan Suomen joukkue ei ollut aivan parhaimmillaan torstai-illan ottelussa.

– Ei ollut meidän paras päivämme, mutta löysimme keinot voittaa. Taistelimme pelin rankkareille, joissa yksittäisiltä pelaajilta löytyi hyvää taitoa. Kassu (Kasper Simontaival) ja Roby (Järventie) laukoivat hyvät pilkut ja Mertsi (maalivahti Leevi Meriläinen) otti tarvittavat kiinni, niin raavittiin voitto.

Puutiolta kysyttäessä mikä oli päivän parasta antia, oli KalPaa edustavan puolustajan vastaus yksinkertainen.

– Se, että päästiin taas pelaamaan meidän rakasta lajiamme ja otettiin lopuksi voitto, joka meille tänään kuului.