Nuoret Leijonat koki kirvelevän tappion – Ruotsi nappasi paikan jatkossa loppuhetkien alivoimamaalilla

Nuoret Leijonat Jimi Suomi Sami Päivärinta Suomen kentälliset

Suomi ja Ruotsi kohtasivat toisensa nuorten MM-kisoissa puolivälieräottelussa. Nuoret Leijonat poistui kaukalosta kirvelevä tappio niskassaan ja Ruotsi eteni mitalipeleihin.

Nuorten MM-kisoissa polkaistiin käyntiin pudotuspelit Suomen ja Ruotsin välisellä kohtaamisella.

Ensimmäinen erä oli todellista Suomen näytöstä. Suomi hallitsi peliä mielin määrin ja onnistuikin ansaitusti iskemään ottelun avausmaalin, kun joukkueen kapteeni Oliver Kapanen iski Nuoret Leijonat johtoon.

Mainos:

Suomen johto ei kuitenkaan erätauolle saakka kestänyt. Leo Carlsson toi Ruotsin tasoihin ja ensimmäiselle erätauolle lähdettiin tasatilanteessa 1-1. Ruotsi oli varmasti tyytyväinen tulokseen, mutta Nuorille Leijonille tasatilanne oli pettymys.

Toisessa erässä sen sijaan maaleja ei nähty. Jos Ruotsi sai ensimmäisen erän jälkeen olla tyytyväinen tasatilanteeseen, niin toisen erän jälkeen Nuoret Leijonat sai kiittää Jani Lampista ja maalitolppia tasatilanteesta.

Kolmas erä alkoi taas Suomen osalta mallikkaasti. Palkinto tuli jälleen noin neljän minuutin pelin jälkeen, kun Jukurit -hyökkääjä Niko Huuhtasen hevosen laukaus puhui. Huuhtanen tälläsi loistavalla laukauksellaan kiekon verkkoon ja siirti Suomen 2-1 -johtoon.

https://twitter.com/dplussportfi/status/1609972957069152256

Jos twiitti ei näy laitteellasi voit katsoa sen suoraan Twitteristä.

Ruotsi tuli kolmannessa erässä Leo Carlssonin osumalla tasoihin muutama minuutti ennen loppua. Osuma oli ansaittu, sillä Ruotsi piti peliä hallussaan useiden minuuttien ajan. Suomi pääsi pari minuuttia ennen loppua hakemaan johto-osumaa ylivoimalla, kun Fabian Lysell passitettiin jäähylle. Maalinteossa onnistui kuitenkin Ruotsi, kun Victor Stjernborg karkasi läpiajoon ja vei Ruotsin ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon.

Tästä osumasta ei Nuoret Leijonat enää toipunut, vaan Ruotsi nappasi voiton ja paikan mitalipeleissä 3-2 -voitolla.