Jere Lehtinen vahvisti: Patrik Lainetta ei nähdä jääkiekon MM-kisoissa

Patrik Laine NHL-vahvistukset Patrik Laineelta

Leijonien GM Jere Lehtinen on vahvistanut odotetun tiedon siitä, että Patrik Laine jättää tämän kevään Tshekin MM-kisat väliin.

Lehtisen mukaan Laine ei ole ollut valmennusjohdon kuvoissa, kun tulevaa MM-ryhmää ollaan mietitty.

– Hän ei ole pelannut pitkään aikaan. Toivottavasti ”Pate” saa henkilökohtaisen elämän raiteilleen ja palaa sitten jääkiekon pariin kun on sen aika. Toivon todellakin hänelle kaikkea hyvää, Lehtinen sanoo Iltalehdelle.

Mainos:

Laine on ollut sivussa tositoimista jo useamman kuukauden. Tammikuussa hän hakeutui NHL:n ja liigan pelaajayhdistyksen hoito-ohjelmaan mielenterveydellisistä syistä.

Maanantaina puolestaan tiedotettiin, että myös Geneven suomalainen tähtiviisikko tulee jättämään kevään MM-kisat väliin. NHL:n puolelta apuja voisi tulla ainakin Mikael Granlundin, Matias Maccellin ja Erik Haulan muodossa, sillä kaikkien kausi tulee päättymään runkosarjaan, ja kaikilla on myös voimassa oleva sopimus tulevasta kaudesta.