Pekka Rinne Nuorten Leijonien maalivahtivalmentajaksi

Pekka Rinne nashville

Kaudella 2020-21 pelaajauransa päättänyt suomalaisvahti Pekka Rinne liittyy mukaan Nuorten Leijonien valmennusryhmään. Rinne on Suomen alle 20-vuotiaiden uusi maalivahtivalmentaja.

Komean NHL-uran Nashville Predatorsissa tehnyt ja vuonna 2014 Leijonien paidassa MM-hopeaa voittanut Pekka Rinne siirtyy uusien haasteiden pariin. Rinteestä tulee Nuorten Leijonien uusi maalivahtivalmentaja.

Rinne liittyy mukaan Tomi Lämsän valmennustiimiin ja entisen huippuvahdin sopimus huipentuu ensi vuodenvaihteessa 2022-23 pelattaviin Nuorten MM-kisoihin.

Mainos:

– Lähden tehtävään täynnä intoa. Toivon, että minulla on peliuraltani annettavaa nuorille maalivahdeille. He ovat urallaan juuri siinä vaiheessa, jossa uskon pystyväni antamaan heille tärkeitä tipsejä, Rinne sanoi jääkiekkoliiton tiedotteessa.

Pelaajauransa kauteen 2020-21 lopettaneelle Rinteelle pesti maalivahtivalmentajana on ensimmäinen laatuaan.

– Tehtävää tarjottiin minulle täysin yllättäen. Totesin, että mikäs tämän parempaa. Jotain tällaista olin pohtinut, sillä oli fiilis, että haluan viedä peliuralla saamaani kokemusta jollain tavalla eteenpäin, Rinne jatkaa.

Suomen jääkiekkoliiton maalivahtipelin kehityspäällikkö Kari Lehtonen on innoissaan saadessaan Rinteen Nuorten Leijonien mukaan. Erityisesti Lehtonen korostaa Rinteen kokemusta pienen kaukalon pelistä.

– Hänellä on erittäin paljon tietoa pienen kaukalon pelaamisesta, sen pienistä nyansseista. Kun takana on tuollainen peliura, hänellä on paljon annettavaa suomalaiseen jääkiekkoon, Lehtonen kertoo Leijonien tiedotteessa.

Jääkiekkoliiton nuorten maajoukkueiden GM Kimmo Oikarinen on iloinen siitä, että lopettaneet pelaajat, kuten Rinne, ovat valmiita auttamaan Leijonia myös penkin toiselta puolelta.

– Jääkiekkoliiton näkökulmasta on hienoa, että huikean uran tehneet pelaajat kunnioittavat maajoukkuetta niin paljon, että ovat valmiita antamaan takaisin. Meille tärkeää on se, miten innolla ”Peksi” on tehtäväänsä tarttunut. Hän haluaa olla auttamassa pelaajia, Oikarinen iloitsee.