JYPin Severi Lahtinen tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen raiskauksesta

Severi Lahtinen

JYPin Severi Lahtinen on saanut kahden vuoden vankeusrangaistuksen raiskauksesta. Asiaa käsiteltiin syyskuussa Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.

24-vuotias Lahtinen on tuomittu Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa kahdeksi vuodeksi vankeuteen raiskauksesta. Liiga-kiekkoilijaa syytettiin kesäkuussa Lahdessa tapahtuneesta raiskauksesta.

Oikeus katsoi, että teko oli sen verran vakava, ettei rangaistusta voidaan antaa ehdollisena, vaan kyseessä on ehdoton tuomio. Lisäksi Lahtiselle on jo kertaalleen aikaisemmin annettu ehdollinen tuomio.

Mainos:

Lisäksi oikeus määräsi Lahtisen maksamaan uhrille korvauksena kärsimyksestä 5 000 euroa ja tilapäisestä haitasta 4 000 euroa viivästyskorkoineen tekopäivästä alkaen.

Lahtinen on pelannut tällä kaudella JYPin riveissä kahdeksan ottelua tehoin 1+2. Viime kaudella mies teki Liigassa 54 otteluun 36 tehopistettä.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä Lahtisella on mahdollisuus valittaa asiasta hovioikeuteen. Mies julkaisi videon Instagramiin, jossa kiistää tapahtuneen ja kertoo valittavansa asiasta eteenpäin.