Suomi nappasi turnauksen toisen voittonsa, Sveitsi jatkaa lohkossa pisteittä

Suomi - Sveitsi

Suomi ja Sveitsi kohtasivat toisensa Nuorten U20 MM-kisoissa sunnuntai-iltana. Nuoret Leijonat nappasi komean voiton lukemin 4-1.

Suomi ja Sveitsi ottivat mittaa toisistaan sunnuntai-iltana Suomen aikaa Nuorten U20 MM-kisoissa. Sveitsi onnistui tekemään ottelun ensimmäisen maalin, mutta tämän jälkeen Nuoret Leijonat menivät menojaan.

Ottelun ensimmäisen maalin teki Sveitsi alle neljän minuutin jälkeen pelatessaan ylivoimalla. Suomi kuittasi tämän kuitenkin vain puolisen minuuttia myöhemmin, kun joukkueen kapteeni Anton Lundell iski kiekon verkkoon.

Suomi kilautteli useaan kertaan ottelussa niin tolppia kuin ylärimojakin. Seuraavan kerran maalitolppien väliin Suomi osui toisessa erässä, kun Juuso Pärssinen iski kiekon Sveitsin maaliin.

Suomi osui vielä kaksi kertaa ottelussa, kun Aku Räty ja Kasper Simontaival iskivät laatan kerrallaan reppuun. Erikoistilanteet olivat ottelussa isossa osassa, kun Suomi iski maaleistaan kolme ylivoimalla ja Sveitsi teki niin ikään ainoan maalinsa pelatessaan ylivoimaa.

Voitollaan Suomi vankisti asemiaan lohkossa ja se on todella lähellä puolivälieräpaikan varmistamista. Sveitsi jatkaa lohkossa ilman pisteitä.

Nuoret Leijonat pelaa seuraavan ottelunsa keskiviikkoiltana, kun vastaan luistelee Slovakia. Ottelu alkaa kello 21:00 ja ottelun ilmaiseksi näyttää TV Viisi. Kaikki ottelut näkyvät maksullisesta D Play -palvelusta.

Jos twiitti ei näy laitteellasi voit katsoa sen täältä.