MM-kisat käyntiin Leijonien ja USA:n välisellä kohtaamisella – näin katsot USA – Suomi -ottelun ilmaiseksi TV:stä

Suomi - USA

MM-kisat polkaistaan käyntiin perjantaina 12. toukokuuta, kun Suomi ja USA ottavat toisistaan mittaa Tampereella kello 16:20 alkaen. Samaan aikaan Latviassa nähdään Slovakian ja Tshekin välinen kohtaaminen.

Hallitseva maailmanmestari ja kisaisäntä Leijonat on tulessa MM-kisoissa heti perjantaina avausottelussa, kun kiekko tippuu Tampereella jäähän kello 16:20. Suomen joukkue saa kisa-avauksessa vastaansa heti yhden lohkonsa kovimmista maista, kun vastaan luistelee Yhdysvallat.

Leijonien valmistautuminen MM-kisoihin on sujunut hyvin ja osa joukkueen pelaajista on ollut mukana leireillä jo pitkään. Kasassa on laadukas joukkue, jolla ainoa tavoite on uusia maailmanmestaruus. Suomen nimilista on kiistatta yksi turnauksen kovimmista, ellei kovin. Suurimpana tähtenä Leijonissa ja koko turnauksessa tuikkii Colorado Avalanchessa tykkikauden pelannut ja kesällä 2022 Stanley Cupia nostellut Mikko Rantanen.

Mainos:

Suomi ja USA kohtasivat toisensa vuoden 2022 MM-kisoissa kahdesti. Alkulohkossa Leijonat oli Yhdysvaltoja etevämpi lukemin 4-1, välierässä Yhdysvallat lähti hakemaan revanssia Suomesta. Välierä oli lopulta tasaisempi koitos, mutta Suomi poistui kuitenkin kaukalosta voittajana lukemin 4-3 ja eteni finaaliin, jossa lopulta kaatui Kanada jatkoajalla.

Suomi lähtee turnauksen avausotteluun ennakkosuosikkina. Yhdysvallat näytti kuitenkin jo harjoitusottelussa, että se on tullut pelaamaan Eurooppaan tosissaan, eikä USA:n joukkuetta parane aliarvioida, vaikka supertähdet joukkueesta puuttuvatkin.

MM-kisoissa kaikki Suomen ottelut näkyvät ilmaiseksi TV:stä. Suomi – USA näkyy perjantaina MTV3 -kanavalta ilmaiseksi, studio ottelusta alkaa kello 16:00. Lisäksi kaikki turnauksen ottelut ovat katsottavissa maksullisen C More -palvelun kautta.