Teemu Hartikainen pyörityksen kohteena KHL:ssä – sittenkin kokoonpanossa!

Teemu Hartikainen Suomalaiset KHL-pelaajat

Salavat Julajev Ufan suomalaishyökkääjä Teemu Hartikainen on pyörityksen kohteena KHL:ssä.

Venäläissivusto Championat kirjoitti aiemmin, että Ufan seurajohdossa ollaan pettyneitä Teemu Hartikaisen pelikuntoon KHL:ssä. Tämän myötä Teemu Hartikainen oli sivussa aiemmin Admiral Vladivostokia vastaan pelatusta ottelusta.

Hartikaisen piti olla sivussa myös tiistai-iltana, kun joukkue kohtaa kotikaukalossaan HK Sotshin. Ottelun käynnistyttyä Hartikaisen nimi löytyi kuitenkin kokoonpanosta. Eikä mistä tahansa paikasta, vaan ykkösketjusta Markus Granlundin ja Sakari Mannisen viereltä.

Mainos:

Ennen kauden alkua Hartikaista pidettiin potentialisena pelaajana myös helmikuussa 2022 pelattaviin Pekingin olympialaisiin. KHL:n kovapalkkaisimman suomalaisen kausi on kuitenkin ollut pettymys, eikä viime kaudella maali- sekä pistepörssin toiseksi sijoittunut Hartikainen ole onnistunut tekemään totuttuun tapaan tehoja. 34 ottelussa KalPan kasvatti on iskenyt tehot 10+9=19.