U20 MM-kisat: Ruotsi – Suomi | Näin katsot ottelun ilmaiseksi TV:stä

Jesse Nurmi Nuoret Leijonat Ruotsi

Ruotsi ja Suomi iskevät yhteen alle 20-vuotiaiden MM-kisojen välierässä lauantaina, kun kiekko tippuu jäähän klo 22:30.

U20 MM-kisoissa nähdään lauantaina todellinen unelmavälierä, kun Ruotsin tähtisikermä saa vastaansa altavastaajana kaukaloon hyppäävän Suomen.

Ruotsin riveissä pelaa pistepörssiä Axel Sandin Pellikka, joka on kenties turnauksen paras puolustaja. Tuo kaveri on otettava tarkkaan vartiointiin, sillä hänellä on poikkeuksellinen kyky pelata kiekon kanssa. Myös jäähyaitiosta on pysyttävä pois, koska Ruotsilla on ylivoimalle lyödä valtava määrä taitoa.

Mainos:

Suomen peli on kehittynyt turnauksen edetessä ja varsinkin voitto USA:sta luo loistavan pohjan myös välierään. Kaikki maat on voitettavissa, mutta se vaatii aivan loistosuoritusta.

Nyt taistellaan finaalipaikasta, joten tästä ei paljon enää voi hienommaksi ottelu muuttua.

Näin katsot Ruotsi-Suomi-ottelun TV:stä

Nuorten Leijonien kaikki ottelut tulevat suorana lähetyksenä television välityksellä. Turnauksen tv-oikeudet ovat viime vuosien tapaan Warner Bros. Discoverylla. Kaikki ottelut näet maksullisen Max-suoratoistopalvelun kautta, mutta Suomen pelit tulevat tämän lisäksi ilmaiseksi TV5-kanavan kautta. Ruotsin ja Suomen välinen peli alkaa klo 22:30, mutta studio-osuus käynnistyy jo aikaisemmin.