Leijonat isompiaan kiusanneen Itävallan kimppuun – tässä torstain MM-kisaohjelma

Leijonien Leijonat otteluohjelma

Leijonat kohtaa torstaina iltapäiväottelussa Itävallan, joka on osoittanut hyvin vahvasti sen ettei sitä sovi aliarvioida.

Jääkiekon MM-kisoissa pelataan torstaina neljä ottelua ja suurin mielenkiinto kohdistuu luonnollisesti Prahan A-lohkon iltapäiväkamppailuun, jossa Suomi kohtaa Itävallan. Itävalta teki edellisessä pelissään Kanadaa vastaan kaikkien aikojen nousun, kun se kiri päätöserässä peräti viiden maalin takaa tasoihin, mutta hävisi pelin lopulta jatkoajalla. Ennen Kanada-ottelua Itävalta aiheutti harmaita hiuksia Sveitsille, joka päihitti Itävallan lopulta viimeisen minuutin maalin ansiosta lukemin 6-5.

Itävalta on tehnyt siis Kanadaa ja Sveitsiä vastaan yhteensä peräti 11 maalia. Suomi on päästänyt kolmessa pelaamassaan kamppailussa vain kaksi maalia, joten on mielenkiintoista nähdä, miten Leijonien puolustus pitää hurmoksessa hyökkäävää Itävaltaa vastaan. Joka tapauksessa Suomen ei sovi missään nimessä aliarvioida Itävaltaa, vaikka Leijonat otteluun valtavana ennakkosuosikkina lähteekin.

Mainos:

A-lohkon iltaottelussa Itävallan shokkihoidosta nauttinut Kanada kohtaa Norjan. Nähtäväksi jää, onko Kanadan tähtisikermä sisuuntunut jopa nöyryyttävästä Itävallan noususta, vai jatkuvatko keskinkertaiset otteet myös Norjaa vastaan.

Ostravan B-lohkossa saattaa olla luvassa kunnon selkäsaunoja, sillä kisat vakuuttavasti aloittanut Ruotsi kohtaa Kazakstanin, ja lohkon myöhemmässä pelissä edellisen pelinsä Slovakialle hävinnyt ja tappiosta varmasti sisuuntunut USA ottaa mittaa Ranskasta.

Torstain ohjelma MM-kisoissa:

17:20 Kazakstan – Ruotsi

17:20 Suomi – Itävalta

21:20 Kanada – Norja

21:20 USA – Ranska

Sivuiltamme löytyy myös kokonaisuudessaan Jääkiekon MM 2024 otteluohjelma!