Jatkoaika: Valtava isku Nuorille Leijonille – Aatu Räty joutuu jättämään MM-kisat väliin!

Aatu Räty

Alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin valmistuva Suomen joukkue on kokenut valtavan takaiskun. Jukureiden Aatu Räty ei pääse lähtemään Kanadaan ja hänen tilalleen nousee SaiPan Roni Karvinen. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Jatkoaika.

Jatkoaika uutisoi, että Nuorten Leijonien tähtipelaajiin lukeutuva Aatu Räty ei pääse matkustamaan alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin. Syynä tälle on Rädyn seurajoukkue Jukureissa ilmenneet koronatartunnat, joiden vuoksi hyökkääjä ei pääse matkustamaan Kanadaan. Rädyn paikan joukkueessa ottaa Roni Karvinen.

Isku on Nuorille Leijonille valtavan suuri. Jukureihin kesken kauden Kärpistä siirtynyt Aatu Räty on päässyt Mikkelissä todella kovaan lentoon. Hyökkääjä on pelannut toistaiseksi Jukureiden riveissä 11 ottelua iskien näissä komeat tehot 6+7=13.

Mainos:

Räty on pelannut urallaan yhdet nuorten MM-kisat. Hän oli mukana Suomen joukkueessa vuoden 2019 kisoissa Tshekissä. Viime vuonna hyökkääjä ei mahtunut kisajoukkueeseen heikosti kotimaassa sujuneen kauden vuoksi. Räty on syntynyt vuonna 2002, joten vuoden päästä hän ei ole enää edustuskelpoinen. Näin ollen hänen vyölleen jää ainoastaan yhdet U20 MM-kisat.

Myös Ässien puolustaja Rami Määttä joutuu jäämään joukkueensa koronatartuntojen vuoksi pois kisoista. Hänen paikkansa kisakoneessa ottaa Karri Aho. Ässistä U20-joukkueeseen on valittu myös puolustaja Aleksi Heimosalmi, joka kuitenkin saa matkustaa maajoukkueen mukana Kanadaan ja täten pääsee osallistumaan kisoihin.

Nuoret Leijonat matkustaa Kanadaan keskiviikkona. Joukkueella on perillä kisakohteessa edessä parin päivän mittainen karanteeni. Suomi pelaa turnauksessa B-lohkossa yhdessä Kanadan, Saksan, Tshekin sekä Itävallan kanssa.