Helsingissä valmistaudutaan jo torijuhliin? Havis Amandan aitaaminen aloitettu

Havis Amanda

Suomi ja Kanada kohtaavat tänään sunnuntaina illalla MM-kisojen finaalissa. Suomalaiseen tapaan kuuluu lähteä juhlimaan maailmanmestaruutta Helsingin keskustorille Havis Amanda -suihkulähteeseen. Nyt Helsingissä on alettu varautumaan mahdolliseen mestaruushumuun.

Tyypillinen suomalainen tapa juhlia jääkiekon maailmanmestaruutta (tai oikeastaan ihan mitä tahansa suomalaisen tai suomalaisten voittamaaa) on lähteä torille juhlimaan. Maailmanmestaruuden juhlimiseen on jo kolme kertaa kuulunut vahvasti uiminen Havis Amanda -suihkulähteessä.

Havis Amanda on ollut mukana jokaisessa MM-kullassa. Legendaarinen MM-kulta vuonna 1995 aloitti perinteen, jota on noudatettu niin 2011 kuin 2019 MM-kultien päätteeksi.

Tänä vuonna Helsingin kaupunki on aloittanut valmistelut mahdollista MM-kultaa varten ajoissa. Torille on nimittäin tuotu pelastuslaitoksen ja palokunnan toimesta aitoja, joilla mitä ilmeisemmin on tarkoitus aidata toria tai ainakin suihkulähdettä.

Jos twiitti ei näy laitteellasi voit katsoa sen suoraan täältä.

Pandemia-aikana suurien tapahtumien järjestäminen on ajoittain ollut kiellettyä, eikä se vieläkään ole suotavaa ilman erityisjärjestelyjä missään päin Suomea. Suihkulähteen mahdollinen aitaaminen ja erilaiset järjestystoimet ovat siis hyvin mahdollisia tänään illalla, mikäli Leijonat pääsee juhlimaan sen kiekkohistorian neljättä aikuisten maailmanmestaruutta.

Leijonat voitti MM-kultaa vuonna 2019, kun finaalissa kaatui Kanada. Vuonna 2020 ei MM-kisoja pelattu, joten Suomella on mahdollisuus napata ensimmäistä kertaa sen kiekkohistoriassa kaksi peräkkäistä maailmanmestaruutta.

Suomen ja Kanadan välinen MM-finaali alkaa tänään kello 20:15. Suomen kentälliset illan otteluun on julkaistu. Leijonat lähtee otteluun aivan pienoisena ennakkosuosikkina.

Uskotko sinä, että tänään illalla juhlitaan MM-kultaa torilla?