Leijonat ilmoitti torstaina kisapassien leimaamisesta, mutta kaikkia ei vielä lukittu, koska kaksi pelaajaa jäi toistaiseksi ulkopuolelle.
Yksi polttava puheenaihe ennen turnauksen alkua on, että kenen kisapassit leimataan. Tälläkään kertaa kaikkia pelipaikkoja ei lukittu välittömästi, vaan NHL:n suuntaan jätetään vielä takaportti. Tämä johti kahden pelaajan kohdalla isoon pettymykseen, koska Joona Ikonen ja Jan-Mikael Järvinen eivät ainakaan vielä saaneet leimaa kisapassiinsa.
Todennäköisesti miehet kuitenkin tullaan vielä turnauksen edetessä lukitsemaan joukkueeseen, mikäli NHL:stä ei nopeaan tahtiin tulisi tarjolle vahvistuksia. Varmasti suurin mielenkiinto kohdistuu Floridan suuntaan, missä pelaa lukuisia suomalaistähtiä. Hallitseva mestari kärsi kaksi perättäistä tappiota Torontolle, joten kausi voi pahimmassa tapauksessa olla ohi jo muutaman päivän päästä.
Leijonien kapteenit turnaukseen julkistettiin myös torstaina. C-kirjainta saa kunnian kantaa rinnassaan puolustaja Mikko Lehtonen. Suomen osalta turnaus käynnistyy perjantaina klo 17:20, kun vastassa on Itävalta.