Nuoret Leijonat juhli Kanadassa edellisen kerran 2019 – tee paluu finaalin tunnelmiin

Nuoret Leijonat

Nuoret Leijonat voitti MM-kultaa edellisen kerran vuonna 2019, kun Kanadassa pelatuissa kisoissa finaalissa kaatui Yhdysvallat. Tee paluu voittoisan MM-finaalin pariin videolta.

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue valmistautuu parhaillaan Kanadassa elokuussa pelattaviin MM-kisoihin. Nuorten MM-kisat pelataan Kanadassa 9. elokuuta alkaen.

Nuoret Leijonat juhli pronssia vuoden 2021 kisoissa, kun Edmontonissa pelatuista kisoista oli tuomisina himmeimmät mitalit. 2020 Suomi jäi kokonaan mitaleitta, mutta vuonna 2019 Suomi pääsi juhlimaan MM-kultaa niin ikään Kanadassa pelatuissa kisoissa.

Mainos:

Nuorten Leijonien finaalivastustajaksi tuli Yhdysvallat, joka kaatui huiman trillerin päätteeksi lukemin 3-2. Suomi meni ottelun kolmannessa erässä jo kahden maalin johtoasemaan, mutta USA kampesi itsensä tasoihin.

Finaalin ratkaisijaksi nousi vajaa pari minuuttia ennen loppua Kaapo Kakko, joka onnistui iskemään kiekon verkkoon Anton Lundellin ja Henri Jokiharjun esityöstä. Voit katsoa finaalin koosteen alla olevasta videosta.

Nuoret Leijonat kaataa Yhdysvallat finaalissa ja juhlii MM-kultaa

Jos video ei näy laitteellasi voit katsoa sen suoraan Youtubesta.