IL: Patrik Laine ei pääse kotikisoihin – loukkaantuminen estää kisoihin osallistumisen

Patrik Laine kaksi maalia

Columbus Blue Jacketsin suomalaistykki Patrik Laine olisi ollut huikea vahvistus Leijonien MM-kisajoukkueeseen. Laineen kisat jäävät kuitenkin väliin loukkaantumisen vuoksi.

Iltalehti uutisoi torstaina, että Suomen joukkue joutuu tulemaan toimeen ilman Patrik Lainetta. Laineella itsellään olisi ollut halua liittyä Leijonien kisajoukkueeseen ja osallistua MM-kotikisoihin, mutta loukkaantuminen estää Tesoman Tykin osallistumisen MM-kisoihin.

Patrik Laine kertoi Iltalehdelle, että loukkaantuminen on syy, miksi häntä ei kisoissa nähdä. Columbus Blue Jacketsin kanssa katkolla oleva NHL-sopimus ei Laineen mukaan päätökseen juuri vaikuttanut.

Mainos:

Laine kertoi aiemmin, että kotikisat olisivat häntä kiinnostaneet.

– On ihan sama, pelataanko turnaus Tampereella vai jossain muualla. Aina maajoukkue kiinnostaa, Laine kertoi tiistaina.

Leijonien MM-urakka alkaa ensi viikon perjantaina 13. toukokuuta Tampereella avausottelulla Norjaa vastaan. Tsekkaa MM-kisojen otteluohjelma kokonaisuudessaan!