Ei yllätyksiä – MM-kisojen putoajat varmistuivat

Puola

Täksi kevääksi MM-kisoihin nousseet Iso-Britannia ja Puola putoavat ensi vuodeksi takaisin 1. divisioonaan.

Komeasti taistelleiden Puolan ja Iso-Britannian MM-kisat päättyivät pettymykseen, kun molemmat jäivät lohkojensa viimeiseksi ja putoavat ensi vuodeksi 1. divisioonan A-lohkoon.

Molemmilla joukkueilla oli mahdollisuus säilymiseen vielä alkulohkovaiheen toiseksi viimeisenä pelipäivänä. Iso-Britannia kohtasi Norjan ja olisi tarvinnut kamppailusta vähintään kaksi pistettä, jotta mahdollisuudet säilymiseen olisivat pysyneet hengissä. Itsekin putoamisuhan alla ollut Norja oli kuitenkin tyly ja takoi jo reiluun 21 minuuttiin neljä maalia. Lopulta ottelu päättyi Norjan 5-2-voittoon ja Iso-Britannian putoaminen sinetöityi.

Mainos:

Puola kohtasi sen sijaan kisojen viimeisessä ottelussaan Kazakstanin, ja sille olisi kelvannut vain ja ainoastaan kolmen pisteen voitto. Kaikki näytti vielä kahden erän jälkeen hyvältä, kun peli oli tasan 1-1, mutta Kazakstan osui viimeisessä erässä kahdesti ja vei voiton maalein 3-1. Heittopussiksi kaavailtu Puola voi olla kuitenkin ylpeä suorituksistaan, sillä se ei päästänyt yhdessäkään ottelussa yli viittä maalia.

Ensi vuodeksi korkeimmalle sarjatasolle nousevat takaisin Slovenia ja Unkari.