Ruotsilta kova myrskyvaroitus – USA kaatui avausottelussa

Ruotsi USA MM-kisat 2024

Ruotsi aloitti taipaleensa MM-kisoissa kaatamalla NHL-apujensa kanssa yhdeksi mestarisuosikeista nousseen USA:n lukemin 5-2.

Joel Eriksson Ek aloitti maalinteon avauserässä, ja toisen erän alkuun Lucas Raymond muutti lukemiksi 2-0. Zach Werenski kavensi, mutta erän lopulla Marcus Johansson vei Tre Kronorin jälleen kahden maalin karkumatkalle.

Brock Nelson toi jenkit vielä päätöserässä maalin päähän, mutta tämän lähemmäs kiri ei kantanut. Ensin Victor Hedman maalasi tyhjiin, ja tämän jälkeen Eriksson Ek pääsi vielä naulaamaan illan toisensa tyhjään nuottaan, minkä myötä loppulukemat kirjattiin 5-2.

Mainos:

Ruotsin voittoa voidaan pitää kovana työnäytteenä, sillä USA:n joukkue on tänä vuonna poikkeuksellisen kova aiempiin vuosiin nähden. Toki samaa voidaan sanoa myös Ruotsista, jolla on varsinkin puolustuksessa Hedmanin ja Erik Karlssonin kaltaisia tähtiä.

Suomen taival MM-kisoissa alkoi niin ikään perjantaina. Leijonat kärsi tappion pitkän kaavan kautta, kun kiekkoa ei saatu varsinaisella peliajalla – eikä vielä jatkoajallakaan – kertaakaan maaliin vaan lopulta isäntämaa Tshekki oli parempi voittolaukauksilla.

Ruotsi-USA | Ottelun parhaat palat:

Jos video ei näy, voit katsoa sen IIHF:n X-tilillä.