Leijonat tulessa lauantaina iltaottelussa Saksaa vastaan – näin katsot Saksa – Suomi ilmaiseksi televisiosta

Saksa - Suomi

MM-kisoissa 2023 on tarjolla lauantai-illan huumaa, kun Saksa ja Suomi kohtaavat toisensa Tampereella iltaottelussa 20:20 alkaen. Ottelu on kummallekin maalle toinen tässä turnauksessa.

Leijonat on MM-kisoissa askissa kahtena ensimmäisenä kisapäivänä. Perjantaina on luvassa Suomi – USA, lauantaina Leijonat ärjyy kotikaukalossa iltaottelussa, kun vastaan luistelee Saksa.

Saksa on A-lohkossa neljän parhaan joukkoon povattu maa, joka lähtökohtaisesti on ennakkosuosikki Ranskaa, Tanskaa, Itävaltaa sekä Unkaria vastaan, mutta haastajan asemassa isompiaan vastaan. Se on kuitenkin aiemmissakin kisoissa todistanut pystyvänsä kiusaamaan isompiaan ihan tosissaan.

Mainos:

Tänä vuonna Saksan joukkueen suurin tähti on Detroit Red Wingsissä kiekkoileva tähtipuolustaja Moritz Seider. Joukkueen runko koostuu Saksan pääsarja DEListä, mutta mukana on muutama täsmävahvistus Sveitsin pääsarjasta sekä NHL:stä.

Vuoden 2022 MM-kisoissa Suomi ja Saksa eivät kohdanneet toisiaan. Maiden välillä edelliset kohtaamiset ovat vuoden 2021 MM-kisoista, jolloin joukkueet pelasivat samassa lohkossa, mutta kohtasivat toisensa myös pudotuspeleissä. Vuoden 2021 kisoissa Leijonat voitti Saksan kahdesti lukemin 2-1, kertaalleen alkulohkossa ja toistamiseen välierissä.

Jos video ei näy laitteellasi voit katsoa sen suoraan Youtubesta.

Viime vuonna Saksan taival kisoissa päättyi puolivälierätappioon Tshekille. Vuonna 2021 Saksa hävisi tiukan väännön jälkeen Leijonille välierässä, pronssiottelussa tuli kylmää kyytiä Yhdysvaltoja vastaan.

Ottelu Saksa – Suomi alkaa lauantaina kello 20:20 ja ottelu on katsottavissa MTV3 -kanavalta ilmaiseksi. Kaikki Suomen ottelut turnauksessa televisioidaan ilmaiseksi suomalaisten TV-vastaanottimiin, kaikki MM-kisojen ottelut ovat katsottavissa maksullisen C More -palvelun kautta.