Tappara teki käsittämättömän nousun ja kiri kolmannessa erässä kolmen maalin takaa voittoon

Tappara

Tappara pelasi Kuopiossa aivan uskomattoman kolmannen erän kirien kolmen maalin takaa tasoihin ja lopulta ohi.

Kuopiossa pelatussa KalPan ja Tapparan välisessä toisessa välieräottelussa nähtiin hämmästyttävä kolmas erä, kun Tapparan onnistui saada aikaiseksi aivan uskomaton kiri.

Vielä toisella erätauolla ei mikään viitannut siihen, mitä tuleman piti. KalPa oli pelannut erittäin vahvasti kaksi ensimmäistä erää ja johtikin ansaitusti 4-1 ollen matkalla otteluvoittojen tasoitusta.

Mainos:

Hallitseva mestari ei kuitenkaan antanut periksi. Ensin Anton Levtchi puhalsi joukkoihinsa toivoa kaventamalla onnekkaasti lukemiksi 4-2 erän alkupuolella. KalPa piti johdostaan kiinni tämän jälkeen ja näytti jo menevän 5-2-johtoon, mutta maali hylättiin. Viimeisellä viisiminuuttisella Tapparan kiri kuitenkin realisoitui.

Ensin Otto Rauhala karkasi läpi ja iski 4-3-kavennuksen. Vain 37 sekuntia tästä ja Nick Halloran tasoitti ottelun. Ottelun viimeinen sinetti nähtiin paria minuuttia myöhemmin, kun Oiva Keskinen pääsi ajamaan maalille ja uitti kiekon tyynenviileästi KalPa-vahti Stefanos Lekkasin putkista sisään.

Näin peli päättyi Tapparan 5-4-voittoon ja hallitseva mestari johtaa sarjaa nyt voitoin 2-0.

Tappara kiri päätöserässä kolmen maalin takamatkalta voittoon:

Katso myös: Mikko Rantanen loukkaantui hurjasta taklauksesta – lähti horjuen kentältä pois