Tämä tilasto ei suomalaisia mairittele – Tshekin maalivahdilla sama määrä pisteitä kuin Nuorten Leijonien pistepörssin voittaneella

Tomas Suchanek

Nuorten Leijonien kisat päättyivät pettymykseen, kun Ruotsi kaatoi Suomen puolivälierässä. Suomen kärjen tehottomuudesta turnauksessa omaa kieltään kertoo se, että Tshekin maalivahti Tomas Suchanek on iskenyt saman verran pisteitä, kun Suomen sisäisen pistepörssin voittaneet Joakim Kemell ja Sami Päivärinta.

Nuorten MM-kisat päättyivät Suomen osalta maanantaina illalla Suomen aikaa. Ruotsi oli vahvempi puolivälierässä lukemin 3-2, vaikka Nuoret Leijonat pelasikin yhden koko turnauksen parhaista peleistään.

Jo ennen kisoja kysymysmerkiksi nousi Suomen kärjen kovuus. Laajuutta löytyi kyllä, mutta onko kärki tarpeeksi terävä? Nyt kisojen jälkeen on helppo sanoa, että selkeiden ykköstykkien puuttuminen näkyi Suomen pelissä. Omaa karua kieltään Nuorten Leijonien turnauksesta kertoo se, että tshekkimaalivahti Tomas Suchanek on tässä vaiheessa turnausta saalistanut yhtä monta tehopistettä (neljä) kuin Suomen sisäisen pistepörssin kärkikaksikko Joakim Kemell ja Sami Päivärinta.

Mainos:

Kemell onnistui maalinteossa kahdesti ja Päivärinta kerran, joten virallisessa pistepörssissä suomalaiset ovat neljä syöttöpistettä saalistanutta Suchanekia edellä, mutta pistemäärä on kuitenkin sama.

https://twitter.com/EPRinkside/status/1609984836722393088

Jos twiitti ei näy laitteellasi voit katsoa sen suoraan Twitteristä.