Kuinka käy Nuorten MM-kisojen? Tshekin joukkueessa koronatartunta – Suomelle voitto

Tshekin joukkue Kari Jalonen Tshekin olympiajoukkue Tshekki - Suomi koronatartunta

Suomen ja Tshekin oli tarkoitus kohdata keskiviikkona nuorten MM-kisoissa. Tshekin joukkueessa on kuitenkin todettu koronatartunta, jonka myötä Nuorille Leijonille merkataan ottelusta voitto.

Nuorten MM-kisojen läpivienti näyttää tällä hetkellä vähintäänkin haastavalta. Tiistaina Sveitsi sai luovutusvoiton Yhdysvaltoja vastaan, kun USA:n joukkueessa todettiin koronatartunta.

Suomen piti kohdata illalla turnauksen kolmannessa ottelussaan Tshekki. Tshekin joukkueessa on kuitenkin Yhdysvaltojen tapaan annettu positiivinen koronanäyte, jonka myötä illan ottelua ei pelata ja Nuorille Leijonille merkataan ottelusta voitto.

Mainos:

Jos twiitti ei näy laitteellasi voit katsoa sen suoraan Twitteristä.

Joukkueet ovat Kanadassa kuplaolosuhteissa, mutta tällä hetkellä näyttäisi siltä, että järjestelyt eivät ole kuitenkaan riittävät. Nähtäväksi jää, pystytäänkö kisat pelaamaan suunnitellusti loppuun saakka.