Yle: Erik Haula ei saavu MM-kisoihin – Mikael Granlund harkitsee vakavasti Leijonien vahvistamista

Mikael Granlund San Jose Sharks Leijonat

Leijonat sai sekä huonoja että mahdollisesti myös oikein hyviäkin uutisia, kun Erik Haula ja Mikael Granlund kertoivat aikeistaan.

Yle kertoo, ettei New Jersey Devilsin Erik Haula saavu tämän kevään MM-kisoihin. Haula olisi esimerkiksi sopimustilanteensa puolesta ollut käytettävissä, mutta hänen päätöksensä oli lopulta kielteinen.

Haula kertoo Devilsin julkaisemassa videohaastattelussa, että perhe eli vaimo, kolmevuotias esikoispoika ja vain kaksi kuukautta sitten syntynyt kuopuspoika menevät nyt kaiken edelle.

Mainos:

– Elämme kotona nyt työlästä aikaa ja olisi kova päätös lähteä pois kolmeksi viikoksi. En pystyisi auttamaan joukkuetta 100-prosenttisesti enkä halua pelata siinä tilanteessa, Haula sanoi.

Ylen tietojen mukaan Haula kärsi runkosarjan päättyessä myös vammasta, jota tutkitaan New Jerseyssä ennen kuin hän pääsee kesäloman viettoon.

Sen sijaan toinen rapakon takainen uutinen vaikuttaisi olevan Leijonille parempi. Monesti MM-jäillä loistanut Mikael Granlund nimittäin Ylen tietojen mukaan ainakin harkitsee vakavasti Leijonien vahvistamista.

Granlundin edustaman San Jose Sharksin kausi päättyy perjantain vastaisena yönä pelattavaan runkosarjan päätösotteluun. Granlund pelasi Sharksin surkeudesta huolimatta vahvan kauden ja olisi ehdottomasti todellinen täsmävahvistus Leijonien heikolle sentteriosastolle.

Lue myös: Ruotsi saa supervahvistuksen MM-kisoihin – Erik Karlsson tulossa mukaan!