Latvian maalilla olympialaisissa ja MM-kisoissa torjunut Janis Kalnins KHL:ään – ovi maajoukkueeseen sulkeutuu

Janis Kalnins

Latvian paidassa helmikuun olympialaisissa ja MM-kisoissakin torjunut Janis Kalnins jatkaa uraansa KHL:ssä. Kalnins on suomalaisille tuttu niin Jokereiden kuin Tapparankin pelipaidasta.

Viime kauden lopun ajan Tapparaa edustanut Janis Kalnins on tehnyt sopimuksen KHL-seura Amur Khabarovskin kanssa. Latvialainen pelasi Tapparan paidassa kaksi ottelua siirryttyään Suomen mestarin riveihin Växjö Lakersista.

Toissa kaudella Kalnins toimi Jokereiden maalivahtina torjuttuaan 32 ottelussa 17 voittoa. Kalnins on tuttu näky Latvian maajoukkuepaidasta. Menneellä kaudella latvialainen torjui maansa paidassa kolmessa ottelussa olympialaisissa. Edellisen MM-jäillä Kalnins on nähty vuoden 2021 MM-kisoissa.

Mainos:

Kalninsin sopimus Amurin kanssa tarkoittanee sitä, ettei maalivahtia tulla näkemään enää maansa riveissä jatkossa. Latvia on aiemmin linjannut, että KHL-siirtoa seuraa pelaajan sulkeminen maajoukkuetoiminnan ulkopuolelle.

Kalnins perustelee siirtoaan latvialaiselle Sportacentrsille perhesyillä. Hän haluaa turvata perheensä taloudellisen tulevaisuuden. Kalnins kertoo tiedostavansa sen, millaisena sopimus näyttäytyy mediassa.