JYP on purkanut Severi Lahtisen pelaajasopimuksen

Severi Lahtinen

Jyväskylän JYP ilmoitti torstaina, että se on purkanut Severi Lahtisen pelaajasopimuksen, joka olisi päättynyt keväällä 2025.

JYP tiedotti verkkosivuillaan, että raiskauksesta ja törkeästä rattijuopumuksesta tuomitun Severi Lahtisen sopimus on purettu. Aiemmin viikolla Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Lahtisen raiskauksesta kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen. Tämän jälkeen julkisuuteen tuli myös tieto siitä, että Lahtinen on saanut aiemmin tuomion myös törkeästä rattijuopumuksesta, minkä hän oli salannut seuralta.

– Seuramme pelaaja on tuomittu vakavista rikoksista. Pelaajan toiminta rikkoo kaikkia JYPin keskeisiä arvoja ja toimintaperiaatteita eikä pelaajalla ole enää edellytyksiä jatkaa JYPissä, sanoo JYP Jyväskylä Oy:n toimitusjohtaja Risto Korpela tiedotteessa.

Mainos:

Tiedotteessa mainitaan myös, että pelaajasopimuksessa pelaaja sitoutuu käyttäytymään ”yksityiselämässään siten, että hänen elämäntapansa eivät vaaranna pelikuntoa ja -virettä, eivätkä aiheuta työnantajalle ja jääkiekolle negatiivista julkisuutta”. Korpelan mukaan Lahtinen on rikkonut siten myös seuran ja pelaajan välistä sopimusta.