Hilaako Leijonat itsensä jatkoon vai katkeaako yli 30-vuotinen putki? – tässä tiistain MM-kisaohjelma

Leijonat Leijonien

Tiistaina pelataan MM-kisojen alkulohkojen päätöspelit ja pelissä on paljon. Leijonat tarvitsee todennäköisesti pisteitä päästäkseen jatkoon.

Tiistaina pelataan alkulohkojen päätösottelut ja otteluita on kaikkiaan kuusi. A-lohkosta Norja ja Tanska ovat jo pelinsä pelanneet, kun taas B-lohkosta kesälomansa aloittivat jo Kazakstan sekä Puola, mutta kaikki muut ovat ainakin kerran vielä kehissä.

Illan kuumin kysymys on tietenkin se, että onnistuuko Leijonat nousemaan vaikeasta asemasta puolivälieriin vai ei? Siitä asti, kun vuonna 1992 alettiin pelata loppusarjojen sijaan pudotuspelejä, ei niitä ole vielä kertaakaan pelattu ilman Leijonia.

Mainos:

Suomi ja Sveitsi iskevät yhteen A-lohkon iltapelissä ja jos muiden otteluiden tulosten myötä pelissä on Leijonilla yhä panosta, kuten todennäköistä on, pitää Suomen saada Sveitsiltä vähintään yksi piste pitääkseen kiinni puolivälieräpaikasta.

Se, että onko Sveitsillä illalla panosta, ratkeaa A-lohkon iltapäiväpelissä, jossa Kanada kohtaa kisaisäntä Tshekin, eikä panoksena ole enempää eikä vähempää kuin lohkovoitto. Tshekille riittää lohkovoittoon vain kolmen pisteen potti, muutoin Kanada vie lohkon. Tshekin kolmen pisteen voitto, eli voitto varsinaisella peliajalla, on myös ainoa skenaario, joka veisi Sveitsiltä panokset illan Suomi-ottelusta.

Jos Tshekki saa kaksi pistettä tai vähemmän, on Sveitsillä panoksena lohkon kakkospaikka, jolloin Sveitsi välttäisi todennäköisesti USA:n puolivälieräottelussa. Sveitsi on pisteen verran Tshekkiä perässä, mutta voitti joukkueiden keskinäisen ottelun, jolloin tasapisteissä Sveitsi menisi Tshekin edelle. Eli jos Sveitsi onnistuu nappaamaan tänä iltana vähintään yhden pisteen enemmän kuin Tshekki, on Sveitsi lohkon kakkonen.

Kova ottelu on luvassa myös B-lohkon iltapäivässä, kun Latvia pelaa USA:ta vastaan. USA ei voi enää saavuttaa lohkon kärjessä porskuttavaa Ruotsia, mutta kakkospaikka on USA:n omissa käsissä. USA:lle riittää kakkospaikkaan todennäköisesti kahden pisteen voittokin, sillä Saksa voittanee Ranskan, mutta hävisi USA:lle, jolloin USA pysyisi Saksan edellä keskinäisen ottelun turvin.

Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, jos Slovakia venyy isoon yllätykseen ja ottaa Ruotsista varsinaisen peliajan voiton. Tällöin USA:lta vaaditaan samaa kakkospaikan säilyttämiseksi, koska Slovakia voitti USA:n joukkueiden keskinäisessä pelissä. Latvian kannalta skenaario ei voisi olla selvempi. Latvian on kaadettava USA kolmen pisteen arvoisesti, tai kisat päättyvät joka tapauksessa tiistaina. Vähempi ei riitä.

Vähempi ei riitä, koska Slovakia on kolmen pisteen päässä ja kohtaa B-lohkon päätöspelissä siis jo lohkovoiton varmistaneen Ruotsin. Jatkopaikan varmistamiseksi Slovakialle riittää pelistä pistekin, mutta jos Latvia ei saa USA:lta kolmea pistettä, on Slovakia varmasti jatkossa ja ottelu samalla merkityksetön.

Päiväpeleissä isompi panos on A-lohkon Itävalta-Iso-Britannia -ottelussa. Itävallan on voitettava varsinaisella peliajalla pitääkseen puolivälierähaaveensa elossa. Iso-Britannia on jo tuomittu putoamaan, joten on mielenkiintoista nähdä miten joukkue reagoi asetelmaan. Lähtevätkö britit rennosti kiusaamaan ja hakemaan kunniakasta päätöstä kisoille, vai ovatko hanskat jo tiskissä? Tässä ottelussa punainen matto on rullattu Itävallan eteen, mutta sitä pitää tietysti myös pystyä kulkemaan. Jos Itävalta menettää ottelussa pisteenkin, on Suomi varmasti jatkossa, joten paineita tuloksentekoon on kosolti.

B-lohkon päiväpelin pitäisi olla ennalta selvin tapaus. Saksa pelaa lohkon kakkospaikasta, mutta sen on siis saatava pisteen verran enemmän mitä USA tienaa omasta ottelustaan tai muuten Saksa on kolmas tai neljäs riippuen Slovakian pistesaaliista. Ranska on varmistanut sarjapaikkansa, eikä heillä ole pelissä enää minkäänlaista panosta.

Tässä tiistain MM-kisaohjelma:

13:20 Itävalta-Iso-Britannia

13:20 Ranska-Saksa

17:20 Kanada-Tshekki

17:20 Latvia-USA

21:20 Suomi-Sveitsi

21:20 Ruotsi-Slovakia

Lue myös: Ei yllätyksiä – MM-kisojen putoajat varmistuivat